Italian Moods: The Complete Lesson

Italian kielessä modus on verbin muoto, joka ilmaisee sen tapaa, ei vain toiminnan ajankohtaa.

Englannissa on esimerkiksi neljä tapaluokkaa: indikatiivi, imperatiivi, subjunktiivi ja infinitiivi. Italian kielessä niitä on seitsemän.

Vaikka tämä moninaisuus tapaluokkia joskus koetaan italian kielioopin vaikeampana osa-alueena, tämä opas antaa sinulle hyvän käsityksen siitä, milloin kukin niistä käytetään.

Mitkä ovat italian tapaluokat (moods)?

Italian tapaluokat toimivat yhdessä verbin aikamuotojen kanssa lisäten vivahteita merkitykseen.

Ne kertovat tavalla, jolla verbiä käytetään tai kuinka verbin on tarkoitettu ymmärrettävän, eivät vain sen sijoittumista ajassa.

Tästä syystä tapaluokat ja aikamuodot usein yhdistetään.

Miten italian tapaluokat eroavat verbien aikamuodoista?

Pintapuolisesti italian tapaluokat vaikuttavat hyvin samanlaisilta kuin verbien aikamuodot. Itse asiassa monet italian kielen opettajat opettavat tapaluokat vain aikamuotojen jatkeena.

Jotkut syntyperäiset italialaiset (kuten aviomieheni) eivät edes tienneet, että niille on oma erillinen sana englannissa!

Tässä suurimmat erot tapaluokkien ja aikamuotojen välillä:

Milloin vs. Miten

Verbin aikamuodot kertovat, milloin ajassa toiminta tapahtui. "Lui è al cinema" tarkoittaa esimerkiksi, että hän on elokuvateatterissa juuri nyt. Tämä on presente (preesens) -aikamuoto.

Tapaluokat puolestaan kertovat, miten puhuja suhtautuu siihen, mitä hän sanoo, tai kuinka varma hän siitä on.

Esimerkiksi congiuntivo (subjunktiivi) -tapaluokan "Credo che lui sia al cinema" tarkoittaa "Uskon, että hän on elokuvateatterissa", mutta antaa ymmärtää, että puhuja ei ole täysin varma.

Tapaluokat antavat sinun puhua toiminnan asemasta todellisuudessa

Se kuulostaa hieman hassulta, mutta yksinkertaisesti sanottuna tapaluokat kertovat, tapahtuuko jotain todella vai ei.

"Spero che domani vada meglio" tarkoittaa "Toivon, että huomenna on parempi", mutta se ei ole takeita. Se on toive, unelma, mahdollisuus, mielipide tai toivomus, joka ilmaistaan congiuntivolla.

Mutta jos sanon "Domani andrà meglio" indikatiivin (indikatiivi) tapaluokassa, olen varma, että "Huomenna on parempi."

Tapaluoissa on tunteellinen sävy

Kuten sana "moodi" (tunnelma) antaa ymmärtää, tapaluokat voivat myös heijastaa puhujan tunteita.

Imperativo (imperatiivi) -tapaluokassa annat esimerkiksi käskyn autoritaarisella tai joskus vihaisella tavalla. Esim. "Dammi quella matita" ("Anna tuo kynä").

Toisin kuin vähemmän intensiivisessä condizionale (konditionaali) -versiossa: "Potresti darmi quella matita, per favore?" ("Voisitko antaa minulle tuon kynän, kiitos?").

Tapaluokat antavat sinun puhua hypoteettisesti

Condizionale voi myös auttaa sinua ilmaisemaan jotain täysin hypoteettista.

Se on yleensä syy-seuraus -tilanne, jossa puhuja tarkoittaa "jos tämä ehto täyttyisi, tämä toinen asia tapahtuisi."

Esimerkiksi: "Se tu fossi stato qui, mi avresti aiutato" ("Jos olisit ollut täällä, olisit auttanut minua").

Seitsemän italian tapaluokkaa ja kuinka erottaa ne toisistaan

Italian tapaluokkia on yhteensä seitsemän, ja ne jaetaan kahteen ryhmään: finiitteihin ja indefiniitteihin.

Modi finiti (finiitit tapaluokat) ovat tapaluokkia, joissa verbin muoto kertoo, kuka toimintaa suorittaa. Ne taipuvat persoonan ja luvun mukaan. Niitä on neljä, ja jokainen haarautuu sisältämään yhden tai useamman verbin aikamuodon.

Modi indefiniti (indefiniitit tapaluokat) puolestaan eivät ole sidottu tiettyyn subjektiin, joten ne eivät kerro, kuka toimintaa suorittaa.

Tutkitaanpa molempia tyyppejä tarkemmin, jotta näet mitä tarkoitan.

Finiitit tapaluokat

1. indicativo (indikatiivi)

Indicativo on yleisimmin käytetty tapaluokka.

Sitä käytetään kuvaamaan asioita, jotka tapahtuvat todellisuudessa, ja sitä voidaan käyttää melkein kaikkien preesens-, mennyt- ja tulevaisuusaikojen kanssa.

Tässä on esimerkkejä kolmen säännöllisen preesensverbin taivutuksista, yksi kullekin pääverbiryhmälle (-are, -ere ja -ire):

esimerkkejä:

Parlano italiano a casa. — He puhuvat italiaa kotona.

Leggo un libro ogni mese. — Luen yhden kirjan kuukaudessa.

La domenica, dormiamo fino a tardi. — Sunnuntaisin nukumme myöhään.

Voit myös käyttää indikatiivin tapaluokkaa seuraavissa aikamuodoissa:

• Imperfetto (imperfekti)
• Passato prossimo (perfekti)
• Passato remoto (yksinkertainen mennyt aika)
• Trapassato prossimo (pluskvamperfekti)
• Trapassato remoto (preteritin pluskvamperfekti)
• Futuro semplice (futuuri)
• Futuro anteriore (futuurin perfekti)

Koska nämä ovat standardiaikamuotoja ja toimivat standarditavalla, emme käsittele niitä tässä, mutta jos haluat kerrata, tässä on täydellinen oppaamme italian verbien aikamuotoihin.

2. imperativo (imperatiivi)

Imperativo tarkoittaa imperatiivia, siinä mielessä, että puhuja antaa käskyn. Tätä käytetään vain preesensissä.

Se yleensä vastaa tu-, lui/lei-, noi- ja voi-muotoja, koska puhuja käskee jotakuta muuta tekemään jotain.

Hyvin harvoin sitä käytetään myös loro-muodossa, mutta se on erikoistapaus, jota kukaan ei enää oikeastaan käytä.

Esimerkkejä:

Parla! — (Sinä) Puhu!

Leggete quel libro! — (Te kaikki) Lukekaa tuo kirja!

Dormiamo adesso! — Mennään nukkumaan nyt!

Pronominia käytetään täällä harvoin, koska se yleensä käy selville asiayhteydestä.

On myös erityinen muoto, jota käytetään, kun kielletään jotakulta tekemästä jotain. Verbin infinitiiviä käytetään taivutuksen sijaan:

Non parlare così! — Älä puhu tuolla tavalla!

3. congiuntivo (subjunktiivi)

Congiuntivoa eli subjunktiivia käytetään ilmaisemaan mielipiteitä, toiveita, unelmia, toivomuksia, todennäköisyyksiä tai mahdollisuuksia.

Tällä on neljä eri taivutusta, jotka perustuvat siihen, milloin toiminta tapahtui.

Tässä on katsaus jokaiseen:

congiuntivo presente (subjunktiivin preesens)

Congiuntivo presente liittyy toiveisiin, uskomuksiin, toivomuksiin jne., jotka tapahtuvat nykyhetkessä.

Preesensin yksikön subjektien (minä, sinä, hän/se) taivutukset päättyvät kaikki samoin, joten pronominia käytetään usein ennen verbiä tehdäkseen selväksi, kenestä puhuja puhuu.

Useimmiten voit päätellä, että congiuntivoa tarvitaan lauseen "che" (että) perusteella.

Esimerkkejä:

Credo che tu parli bene l’italiano. — Luulen, että sinä puhut italiaa hyvin.

È meglio che io legga questo libro in fretta. — On parasta, että minä luen tämän kirjan nopeasti.

Pensi che lei non dorma abbastanza? — Luuletko, että hän ei nuku tarpeeksi?

congiuntivo passato (subjunktiivin mennyt aika, eli subjunktiivin perfekti)

Sinun on myös opittava verbien passato prossimo eli perfektin congiuntivossa.

Onneksi sinun tarvitsee vain hallita apuverbien avere ja essere muodot subjunktiivissa.

Sitten vain jatkat partisiipin perfektin kanssa, kuten tekisitkin indikatiivin menneessä aikamuodossa, johon olet tottunut.

Tätä muotoa käytetään usein lauseessa, jossa on toinen verbi kuten sperare (toivoa), credere (uskoa) tai pensare (ajatella), jotka ovat yleensä preesensissä.

Esimerkkejä:

Spero che vi abbiano parlato delle nuove regole. — Toivon, että he puhuivat teille uusista säännöistä.

Credi che io abbia letto quel libro? — Uskotko, että olen lukenut tuon kirjan?

Non penso che abbiano dormito stanotte. — En usko, että he nukkuivat viime yönä.

Verbeille, jotka käyttävät apuverbina essereä, käytät rakenteen ensimmäisen puoliskon muodostamiseen seuraavia taivutuksia:

sia sia sia siamo siate siano

Penso che lui sia andato al supermercato. — Luulen, että hän meni supermarketiin.

congiuntivo imperfetto (subjunktiivin imperfekti)

Viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä, on imperfektin subjunktiivimuoto.

Sitä käytetään puhuttaessa menneisyydessä tapahtuneesta tai ehdollisessa tilanteessa olevasta jatkuvasta toiveesta tai unelmasta.

Tämän aikamuodon tunnusmerkki ovat kaikki "s"-kirjaimet, mikä tekee siitä melko helppo tunnistaa.

Speravo che tu parlassi di píu. — Toivoin, että sinä puhuisit enemmän.

Pensavo che lui leggesse tanti libri, ma non gli piacciono. — Ajattelin, että hän lukisi paljon kirjoja, mutta hän ei pidä niistä.

Lana credeva che i bambini dormissero. — Lana uskoi, että lapset nukkuivat.

congiuntivo trapassato (subjunktiivin pluskvamperfekti)

Trapassato (pluskvamperfekti) -aikamuoto on mahdollisia toimia varten, jotka olisivat (teoriassa) valmistuneet ennen toista toimintaa, joka on myös valmistunut.

Se muodostetaan ottamalla apuverbin avere tai essere subjunktiivin imperfektimuoto ja lisäämällä päätteeksi pääverbin partisiipin perfekti.

Congiuntivo trapassato -muodossa lauseen toinen verbi on yleensä joko imperfektissä tai menneessä aikamuodossa.

Esimerkkejä:

Speravo che ne avessero parlato prima dello spettacolo. — Toivoin, että he olisivat puhuneet siitä ennen näytelmää.

Pensavo che Anna avesse letto questo libro. — Ajattelin, että Anna oli lukenut tämän kirjan.

Temeva che i bambini avessero dormito troppo poco. — Hän pelkäsi, että lapset eivät olisi nukkuneet tarpeeksi.

Jos verbi käyttää essereä, käytä apuverbin muotoina seuraavia:

fossi fossi fosse fossimo foste fossero

Credevo che Andy fosse partito quella mattina. — Luulin, että Andy oli lähtenyt sinä aamuna.

4. condizionale (konditionaali)

Condizionale-tapaluokka, kuten nimestään käy ilmi, on ehdollinen. Sitä käytetään puhumaan hypoteettisista asioista, jotka tapahtuisivat vain, jos jokin toinen ehto täyttyisi.

Tällä on vain preesens- ja mennyt aikamuoto.

condizionale presente (konditionaalin preesens)

Konditionaalin preesensmuoto ilmaisee jotain, mikä voisi tapahtua juuri nyt, jos jokin muu tapahtuisi.

Se muodostetaan ottamalla verbin infinitiivi, pudottamalla sen päätteen -e pois ja lisäämällä uusi pääte. Mutta varo: -are-verbistä tulee -ere tässä tapaluokassa.

Esimerkkejä:

Parlerebbe di più se tu smettessi di parlare. — Hän puhuisi enemmän, jos sinä lakkaisit puhumasta.

Leggeresti il mio libro se te lo prestassi? — Lukisitko kirjani, jos lainaisin sen sinulle?

Dormiremmo meglio se spegnessimo la luce. — Nukkuisimme paremmin, jos sammuttaisimme valon.

Useimmissa tapauksissa tässä tapaluokassa olevien lauseiden verbit ovat molemmat konditionaalissa, koska ne ovat molemmat hypoteettisia.

condizionale passato (konditionaalin mennyt aika tai konditionaalin perfekti)

Condizionale passato on yksinkertaisesti passato prossimon konditionaalimuoto.

Tämä ilmaisee hypoteettista tai jopa mahdotonta tilannetta, joka olisi tapahtunut menneisyydessä, jos jokin muu asia olisi mahdollistanut sen.

Se muodostetaan käyttämällä apuverbin avere tai essere konditionaalimuotoa plus käyttämäsi verbin partisiipin perfektiä.

Esimerkkejä:

Avrei parlato con lei se fosse stata qui. — Olisin puhunut hänen kanssaan, jos hän olisi ollut täällä.

Avrebbe letto l’articolo se fosse stato scritto in inglese. — Hän olisi lukenut artikkelin, jos se olisi kirjoitettu englanniksi.

Se non fosse stato così tardi, avremmo dormito di più. — Jos se ei olisi ollut niin myöhä, olisimme nukkuneet pidempään.

Jos käyttämäsi verbi ottaa essere, käytä apuverbin muotoina näitä:

sarei saresti sarebbe saremmo sareste sarebbero

Sarei andata se me lo avesse chiesto. — Olisin mennyt, jos hän olisi pyytänyt minua.

Indefiniitit tapaluokat

5. infinito (infinitiivi)

Infinitiivi on verbin perusmuoto, sellainen, jonka näkisit sanakirjassa.

Sitä käytetään myös tietyissä lauserakenteissa, erityisesti piacere-verbin tai modaaliverbien kanssa.

Esimerkkejä:

Sono felice di parlare con te. — Olen iloinen voidessani puhua kanssasi.

Non mi piace leggere. — En pidä lukemisesta.

Non posso dormire troppo tardi. — En voi nukkua liian myöhään.

6. participio (partisiippi)

Italiassa on kaksi partisiippimuotoa: partisiippin preesens ja partisiippin perfekti.

Participio presente eli partisiippin preesens muuttaa verbin substantiiviksi, adjektiiviksi tai adverbiksi.

Useimmat partisiippin preesensit muodostetaan korvaamalla loppu -are sanalla -ante tai -ere/-ire sanalla -ente (jotkut -ire-verbit saavat -iente).

On kuitenkin poikkeuksia, joten on parasta tutkia hieman ja opetella ne ulkoa.

Esimerkkejä:

Scooby Doo è un cane parlante. — Scooby Doo on puhuva koira.

Il Vesuvio è un vulcano dormiente molto pericoloso. — Vesuvius on erittäin vaarallinen uinuva tulivuori.

"Leggente" on verbi, joka on mennyt pois muodista, joten en tee lausetta sillä, mutta ymmärrät kyllä ajatuksen!

Partisiippin perfektiä puolestaan käytetään muodostamaan muita verbin aikamuotoja.

Saatat tunnistaa sen parhaiten osana mennyttä aikaa, mutta sitä käytetään myös useissa muissa aikamuodoissa (ja tapaluokissa!).

Yleensä -are muuttuu muotoon -ato, -ere muotoon -uto ja -ire muotoon -ito.

Nämä verbit käytetään aina asianmukaisen apuverbin kanssa.

Esimerkkejä:

Ho parlato con lei ieri. — Puhuin hänen kanssaan eilen.

Hai letto il giornale oggi? — Luitko sanomalehden tänään?

Non ho dormito per tre giorni. — En nukkunut kolmeen päivään.

Leggere on epäsäännöllinen verbi tässä muodossa, mutta muut säännölliset -ere-verbit, kuten credere, muuttuvat muotoon creduto.

Jälleen kerran, paras tapa oppia poikkeukset on opetella ne ulkoa, koska täällä ei ole helposti selitettävää sääntöä.

7. gerundio (gerundi)

Italiassa gerundia käytetään muodostamaan jatkuvia aikamuotoja. Se vastaa englannin sanoja, jotka päättyvät -ing-päätteeseen.

-are-päätteiset verbit korvaavat päätteen sanalla -ando, ja -ere- ja -ire-verbit korvaavat päätteensä sanalla -endo.

Apuverbi preesensissä tai infinitiivissä tarvitaan yleensä täydellisen ajatuksen muodostamiseksi.

Esimerkkejä:

Sto parlando con mia madre. — Puhun äitini kanssa.

Stavo leggendo un libro quando sei arrivato. — Luin kirjaa, kun saavuit.

Il gatto sta dormendo sul letto. — Kissa nukkuu sängyllä.

Huomaa, että apuverbi, jota useimmiten käytetään gerundien kanssa, on stare, ei essere.

Se tarkoittaa myös "olla", mutta sen merkitys perustuu hieman enemmän tilaan kuin olemassaoloon.

Okei, se oli paljon opittavaa, mutta toivon, etten saanut sinua huonolle tuulelle! Kun hallitset nämä seitsemän italian tapaluokkaa, tiedät oikean tavan ilmaista itseäsi riippumatta siitä, mitä tunnet.

Hyvä tapa nähdä, kuinka näitä tapaluokkia käytetään asiayhteydessä, on käyttää kielenoppimisohjelmaa, kuten Lingflixiä.